sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kyl tyttö metääst lähtee mut ei mettä tytööst



Ikävöin kotia. Kissan kosketusta, tai edes jotain kissakontaktia. Kotona kellivä kisulini ei pahemmin välitä skypettämisestä. Nukkuu vaan selkä mutkalla aina kun äiti suuntaa kameran sitä kohti. Ikävöin myös mun kaikkia kavereita. Täällä kaikki on niin eksoottisia ja ulkomaalaisia hienoja ihmisiä jotka etsivät seikkailuja. Ikävä ihan tavallisia suomalaisia huonosta tukkapäivästä marisevia ihmisiä kenen kanssa voi lenkkeillä ja juoda kahvia parvekkeella. 

Ikävä ihan tavallista säätä. Kylmää ja raivostuttavaa. Niin että voi ainaisen hymyssäsuin hyräilyn sijaan kiroilla hiljaa mielessään kuinka saatanalliseen ilmastoon sitä onkaan synnytty. Täällä kun paistaa joka päivä aurinko niin että marraskuussakin olkapäät punoittavat ja sunnuntailenkillä ei näe juosta koska infernaalinen valoilmiö pakottaa pitämään silmät kiinni.

Ikävä tehosekoitinta ja vihersmoothieita. Avokadoa ruisleivällä. Kökköön jäätyneitä kesän marjoja. Täällä kun saa vain sitä pastaa kaikissa maailman muodoissa ja kuvioissa. Tai sitten jotan typerää ja hienostelevaa miekkakalaa tai mustekalan imukuppisia lonkeroita ja jotain ällöttävän tuoretta ja vastapoimittua lisäaineetonta sesonkiruokaa. 
Ikävä klttuuria jossa luounaaksi voi syödä ynseästi tarjoillun ylihintaisen Caesar-salaatin eikä vastapaistettua kahden euron taikinapalloa höystettynä lämpimän leipurimamman ylitsevuotavilla huomionosoituksilla.
Jos täällä tekee salaatin niin se jäätyy kiinni jääkaapin takaseinään koska Mr.Tikka Masala on asentanut jääkaapin liian kylmälle.

Ikävä tavallista suihkuhuonetta jossa voi rauhassa levittää hiuksiinsa äidin rahoilla ostettua Punnitse & Säästä:n luomushampoota. Eikä tarvitse pienessä punaviinimaistissa tasapainoilla kylpyammeen kuperien reunojen välissä silmäillen seinässä laajenevia hometäpliä.

Ikävä kymmenen euron punaviinejä. Täällä kun viini on niin halpaa että sitä luulee säästävänsä ostamalla kolmen ja puolen euron pullon. Sitten on kivaa istua naama irveessä juomassa vuosisadan etikkaisinta mehua.

Ikävä myös Frendien tuijottamista Dvd:ltä joka päivä ja uudestaan ja uudestaan. Täällä kun sitä huomaamattaan sivistyy ja viihde-elektroniikan puutteessa lukee kasapäin kirjoja. Pahoin pelkään että aivan lähiviikkoina koittaa sekin päivä kun kirjastosta mukaani lähtee Tuntematon sotilas tai Seitsemän veljestä. Olin jo muinaisina lukiopäivinäni kuvitellut päässeeni piinasta vain lehteilemällä molemmat teokset pikaisesti ja lukemalla näppärän juonitiivistelmän netistä.

Ikävä myös ihan tavallisia ja lisäaineisia irtokarkkeja. Limaisia liivatteisia väriaineilla pumpattuja nallekarkkeja, omeletteja, tekohampaita ja krokotiileja. Täällä kun syödään vain sitä iänikuista gelatoa. Tai tuoreita sisilialaisia appelsiineja. Veren lisäainearvot ovat laskeneet huolestuttavan olemattomiin.

Mutta kaikista eniten ikävöin Suomen luontoa. Juu. Tämä pakonomaiseksi keskustelunaiheeksi ajautuva epidemia alkoi noin viikko sitten jutellessani erään paikallisen opiskelijan kanssa joka omien sanojensa mukaan oli viettänyt elämänsä kauneimmat hetket Suomessa. Ääni täristen tämä paikallinen pablo yritti maalailla maisemia lumisesta Lapista ja sen räiskyvistä revontulista, mutta päätyi vain myhäilemään omien mielikuviensa vallassa.
Epidemia levisi laajemmalle luettuani Arto Paasilinnan väsäämän suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksen "Jäniksen vuosi". Kirjassa mässäillään oikein olan takaa perisuomalaisuudella. Teki ihan itsekin mieli juoda pontikkaa purossa alasti ja sammua sammalmättäälle. Rämpiä suossa ja lähteä hiihtäen karhujahtiin. Kirjan luettuani katselin huoneemme ikkunaa jota komistavat muhkeat rautakalterit ja leikin mielessäni ajatuksella kipaista suoraa päätä luontoon. Mutta täällä sitä ei noin vain kipaistakaan. Kaiken kaupungin sydämestä täytyy vaivalloisesti taivaltaa joen taa, ottaa sieltä bussi ja sitten vielä kävellä tovi. Vain huomatakseen seisovansa vuorella jota ympäröivät pienet kylät ja kaupungit minne ikinä katseensa laskeekaan.

Monen juttutuokion tuloksena olen päätynyt siihen että ei varmasti mistään maailmassa löydä niin syrjäisää ja koskematonta luontoa kuin paikoitellen Suomesta. Älkää nyt vaan hyvät ihmiset menkö ja kutsuko ostovoiman puutteessa enempää turisteja kansoittamaan karuja kukkuloitamme. 

Ei kommentteja: