lauantai 17. lokakuuta 2015

Ihmisvihajaan kronikat

Olen kohdannut lukemattomia ihmisiä joita en omassa muhkeassa sängyssäni Lohjalla kissa kainalossa olisi koskaan kohdannut. Muukalaisena kaikkea tuntematonta on helppo jäsennellä lokeroinnin avulla, ja tässäpä ehkä yksinkertaisin lokerointimalli eli kansallisuuslokerointi. 

Amerikkalaiset: Maanantaina tapasin hississä melkeen ikäiseni amerikkalaisen tytön. Se oli ihan this is sooooo awesome maybe we can hang out or something!!!!! Kaikesta suomalaisuudelle sielulle epätyypillisestä ylitsepursuavasta innostuksesta huolimatta pidin tästä tytöstä. Ja toivon että "I will text you" tarkottaa ihan oikeasti että se laittaa viestiä. 
Mutta noin niinkun katukuvassa, italialaiset ei pidä amerikkalaisista - varsinkaan turisteista. Varmaan siksi että ne puhuu vaan sitä americanoa. Koko ajan. Italiantunneilla. Viininmaistajaisissa. Ravintolassa paikalliselle tarjoilijalle. Italialaiset ei tykkää. Ne haluaa puhua italiaa tai edes jotain sinne päin. 

Muutamia viikkoja sitten eräs miamilainen tyttö kysyi multa että "You speak English in Finland, right?" 
-No actually we speak Finnish in Finland.
"Oh. Okay. I just thought because you speak good English. And you know, they speak also English in India and Australia so.." 
-Yep...
Hurjan ystävällisiä ne kuitenkin on. Ei sellasia umpimielisiä pänkkejä niin kuin suomalaiset. 

Japanilaiset: (mun henkilökohtainen kompastuskivi) Ne tulee niin erilaisesta kulttuurista jossa virheiden tekeminen on syntiä. Niiden kanssa on vähän haasteellista opiskella koska kielen lisäksi niitä pitää mm. muistuttaa puhumaan kuiskausta kovempaa ja olla käyttämättä teknologiaa apunaan jokaisessa keskustelussa ja kysymyksessä. Niitä myös hermostuttaa jos puhutaan asiasta mikä on käytännössä mahdotonta, kuten keskusteleva pankkiautomaatti tai velhot.
Mutta ne on oikeita kielioppiseppiä. Kaikki aikamuodot ja konjugaatiot muistetaan poikkeuksineen ulkoa. 
Enkä voi käsittää miten ihminen voi syödä niin vähän!! Ja vieläpä Italiassa... Kuitenkin Japani-Suomi fanisuhteen ansiosta koen japanilaiset luotettaviksi ja vakaiksi kanssaeläjiksi. Ja oon ehkä hitaasti ja varmasti ystävystymässä yhden kanssa.

Intialaiset: En sano mitään. Muuta kun että pissaa reunuksella ja tikka masalaa seinällä. Every time. Enkä tiedä kenen ansiosta vai ihan yleisesti kaikkien toimesta. Mutta oon joutunut merkittävän itsehillintäkamppailun kynnykselle etten vaan keittäisi niitä siinä tikka masalassaan. On vaan tuskallista yrittää sovittaa mun kaurahiutaleita ja chiasiemeniä niiden curryjauheiden ja kananjalkojen joukkoon. Mutta yleisesti ystävällisiä ne ainakin on. Laulelee ja hymisee, kysyy että mitäs kuuluu. Silti, jokainen pohjaanpalanut läiskä ruskeaa tahmaa lieden ympärillä on mun henkisen taistelun ja kasvun piste. 

Belgialaiset: Vaan kaksi, tässä asunnossa. Ei mitään pahaa eikä hyvää sanottavaa. Paitsi että ranskan kieli sattuu mun korvaan. Mutta varmaan vaan siksi koska opiskelen italiaa. On koulussa muuan sveitsiläinen nainenkin. Se on hengenlaadultaan miellyttävä ja perinpohjainen. Ja kauhistuu aina jos puhutaan yhteiskunnasta jossa ei ole kattavaa sosiaaliturvaa tai takapihalla ei avaudu postikorttimaisema.
          Ja toissapäivänä eräs vanha Berliiniläinen (Kun kysyin että mistä maasta ootte kotoisin niin sain vastaukseksi: "Oh, we're Berliners".pariskunta nauroi katketakseen kun minä ja eräs brändilenkkareilla ja elintasomahalla varustettu ruotsalainen ylemmän keskiluokan herrasmies kerrottiin kilpaa siitä kuinka suomalaiset ja ruotsalaiset menee laivalle vaan ostamaan halpaa viinaa ja dokaamaan. Eikä kukaan oikein ymmärtänyt tätä "alkoholia saa ostaa vaan aamu yhdeksästä ilta yhdeksään"-politiikkaa.
"Seems like alcohol is really a problem in your country!"

Mä oon nuori, sievä, puhun kieliä, oon vapaamielinen ja luova. Mutta sitten on ruotsalainen Lovisa. Nainen joka tulee viininmaistajaisiin vähän myöhässä hiukset märkänä (koska oli ollut koko iltapäivän surffaamassa) ja kysyy nohevia viinin käymisaikaan ja vuosikertaan liittyviä kysymyksiä. Kyseinen nainen on iältään kolmenkymmenen paremmalla puolella mutta näyttää parikymppiseltä. Työkseen hän tekee sitä mikä sillä hetkellä kiinnostaa, mielellään maassa jossa ei ole vielä asunut. Viimeksi tässä lähellä linnassa viinitilalla. Tanssii salsaa, puhuu kieliä, vitsailee räävittömästi ja esittää levyllisen omia laulujaan jos saa käteensä kitaran. Useimmiten vaan tuijotan suu auki kun se juttelee mulle. Suomi 0 Ruotsi 5.

Ja sitten asian ytimeen: Italialaiset. Kaikkea muuta ihailen kiiluvin silmin ja varauksettomasti, mutta se että kesken keskustelun saatetaan ihan moksis kääntyä puhumaan toiselle tai huikata Ciao Massimo come stai! Koen tämän suunnattomana vääryytenä ja aluksi loukkaannuin koko ajan.
Olin viime viikonloppuna syömässä erään italialaisen ystävän kanssa. Pöydässä ravaa kavereita ja hyvänpäiväntuttuja ja mikäs siinä nousta pöydästä  ja hilppasta hetkeksi toiselle puolelle ravintolaa vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa.
Mutta italialaisen avokätisyyden nimissä poistuimme kuitenkin ravintolasta maksamatta lounasta. Talo tarjoaa ystäville! Huudahtaa mahakas Luciano Pavarottimainen omistaja ja hekottaa kaikki maailman rakkaus äänessään.
Ja italialaiset rakastaa ulkomaalaisia jotka yrittävät puhua italiaa! Tästä sain todisteita eräänä päivänä kun menin puhelinoperaattorini liikkeeseen vänkäämään liittymän maksuun liittyvistä asioista. Otaksuin että kyseessä on vaikea keskustelu ja kysyin että puhutteko englantia? Sain nuorilta naisilta huonolla englannilla höystettyä kuivaa ja halveksuvaa palvelua. Tilanne vaan kiristyi kiristymistään kun en ymmärtänyt että missä helvetin Tabaccheriassa se lasku pitää maksaa ja milloin. Sitten vaihdoin lennosta italiaksi ja kielen mukana myös luonnollisesti koko kohtelu muuttui. Italian kielellä mua palveltiin kuin pikkusiskoa ja toivotettiin vielä kaikkea hyvää elämään ja kyllä se siitä, pikkuhiljaa, kun puhut vaan italiaa, vink.
          Ja täällä on hyvät miesmarkkinat vaaleille sinkkunaisille. Olin eräänä päivänä lenkillä kun joku paikallinen pablo pysäytti vespansa kadun varteen ja viittoi mut luokseen. Kyseli sitä sun tätä ja mentäiskö joku päivä ulos. Sanoin että emmääny oikee tiiä katokku mul on poikaystävä. Nii emmää kyl lähe. Mut kiitti kutsusta. 
"Aaah, so are you engaged?" 
-Noo.. but..
"Okay then maybe we can go for drinks or something" 
-Nääh. 
"Take my number" 
Elikkäs jos ei ole menossa naimisiin niin on vielä vapaata riistaa. (???)
Mutta onneksi mulla on tässä meneillään jonkin sortin stabiili ja rakkaudentäyteinen ihmissuhde ja täten vältyn ulkomaalaisen deittikulttuurin tuskilta. Koska oon maailman vaivaantuvaisin treffiseuralainen. Ja en pidä deittailusta. Mutta niille jotka pitää, niin Italian romeot varmasti tarjoavat unohtumattomia kokemuksia. Ja hei, ei suomessa edes bussipysäkillä tuntemattomalta kysytä että lähtisitkö vaikka drinkille kun oot niin nätti ja kaikkee. 

No joo. En usko kansallisuusstereotypioihin. Mutta uskon että kulttuuri ja ympäristö muokkaa persoonaa. Siinä missä islamius ei tee kaikista allahiin uskovista terroisteja niin ei myöskään amerikkalaisuus tee kenestäkään junttia tai mystisen itäisen saarivaltion kansalaisuus japanilaisista vakavia tuppisuita. Itse ruotsalaisuus ei tee Lovisasta vastustamatonta, luovaa, intellektuellia, hersyvää ja kultturellia yli-ihmistä, vaan se että hän on asunut seitsemässä maassa ja kerännyt persoonansa ympärille vaikutteita monesta eri kulttuurista. 
            Se mikä toisista kulttuureista tulevien tarkkailemisessa on palkitsevinta, on löytää sieltä se jokin liikkumaton kaikille ihmisille tyypillinen ydin. Kulttuuri ja persoona on vaan kuorrutetta siinä päällä. Kyllä Pabloa ja Åkeakin nolottaa kompastua kynnyksellä ja lentää rähmälleen luokan lattialle.















Ei kommentteja: