perjantai 11. syyskuuta 2015

Onnelliset Albert Einsteinit


Tänään istuskelin kalliolla joka oli niin kuuma että hädin tuskin pystyin istumaan siinä. Annoin suolaisen tukan kuivua tuulessa ja katselin vaan kuinka keski-ikäinen italialainen mies kellui mukavan pyöreällä mahallaan rantavedessä ja tuijotteli merenpohjaa uimalasiensa läpi. Olin onnellinen sen puolesta.


Kaikki älykkäät ihmiset eivät ole onnellisia, mutta ovatko kaikki onnelliset ihmiset älykkäitä?
En puhu älykkyysosamäärästä tai logiikasta, tiedon määrästä yms, vaan enemmänkin viisaudesta ja tunneälystä.

Täällä Italiassa oon kiinnittänyt enemmän huomiota suhteessa toisiinsa erilaisiin ja eritaustaisiin ihmisiin joilla on erilaisia tyytyväisiä ja vähemmän tyytyväisiä ilmeitä. 
Mietin onko älykkyydellä, mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. 
Onnellisuutta on tutkinut yksi jos toinenkin alkaen Aristoteleestä sun muista, mutta 
ensimmäistä kertaa sitten filosofian ylioppilaskirjoitusten tämä ajatus kuitenkin ajautui aurinkorasvatuille ohimoilleni kun näin juna-asemalla istuvan ennenaikojaan vanhentuneen nukkaisen miehen joka raaviskeli hajamielisesti haaroväliään ja tuijotti poissaolevasti junan kylkeä. Ja myöhemmin iltapäivällä tämä mies palasi mieleeni kun näin kaksi täyteläisen rusketuksen kuorruttamaa vanhempaa miestä melomassa kanooteissaan turkoosissa meressä kallion edustalla. Ne nauroivat ja rupattelivat niin että se kuului sinne kallion laelle asti missä istuin pienessä ravintolassa ja odotin pizzaani. Kuka meistä oli onnellisin? 

En ole perehtynyt yhteenkään onnellisuustilastoon, enkä viitsikkään vaikka tässähän ne ois ulottuvilla jos klikkailisi (numerot saa mut levottomaksi). Kuitenkin sellainen käsitys elää, että ihmisen tekee onnelliseksi jatkuva henkisen kasvun ja kehityksen tunne. Eli se että on varaa (=lue: aikaa tai rahaa, tilaa ja positiivinen vapaus) toteuttaa itseään. Harrastaa, tehdä mielekästä työtä, mistä kukin nyt nautintonsa saa. Tällaisen tilanteen saavuttamiseksi, että on esimerkiksi sitä aikaa toteuttaa itseään, kun kaikki resurssit ei mene selviytymiseen, täytyy olla nykymaailmassa (kamala sanamörkö) tarpeeksi RAHAA. Kun ei tarvitse käyttää kaikkea aikaa työntekoon. 
Vai tarvitseeko? Haluan uskoa että ei tarvitse. Haluan uskoa että ajattelemalla voi tulla olosuhteista riippumatta onnelliseksi. Toki perustarpeet pitää täyttyä. Selviytymisen ehdot. Ilman niitä onnellisuudesta ei voida edes puhua  (Joku filosofi muotoili tämäntyyppisen teorian johonkin sulavaan pakettiin joskus ja taisinkin lukaista sen muinoin nuoruuteni akateemisina lukiopäivinä..)
Mutta kuten sanotaan, raha ei tuo onnea. Ei kyllä matkustaminenkaan itsessään. Muutos olosuhteissa ei tuo onnea, vaan muutos ajatuksessa ja asenteessa. 
Jos on kyky ja halu ajatella, pohdiskella ja vaihtaa asennetta, voiko silloin olla onnellinen? Älykkyys=onnellisuus?

Johdonmukaisuuteni saattaa olla samaa tasoa kuin italialaisten englannintaito ja tästä aiheestahan kirjoittaisi vaikka kirjan mutta lämmittelen nyt vain tällaisen maltillisen blogi-aperitiivon verran. 





Ei kommentteja: