perjantai 25. syyskuuta 2015

Bambini

Voi nuoruus, se vasta on jotain!

Tänään pulpahdin monen mutkaisen ja epäilyttävän pikkukadun jälkeen harrastajateatteriryhmän ensitapaamiseen. 
- Come ti chiami?
- Mi chiama Aliisa.
- Okei Aliiiiiiza, quanti anni hai?
Kerroin olevani yhdeksäntoista.
Teatteriryhmän vetäjä löi kätensä yhteen ja retkautti niskansa dramaattisesti taakse.
-Bellissima. Diciannove anni!
KUULITTEKO KAIKKI, PAIKALLA ON YHDEKSÄNTOISTAVUOTIAS
Muutkin salissa istuvat leppoisasti keski-iän paikkeilla purjehtivat paikalliset huokaisivat syvään ja hymyilivät sädehtivästi kuin vastasyntyneelle Jeesus-lapselle.
Tätä hetkeä seurasi teatteriopettajan sivistynyt italialainen joltain muinaiselta kansalliskirjailijalta lainattu sitaatti, epäilemättä nuoruuden kultaisiin päiviin viittaava.
Ja siitä vasta riemu ratkesi kun kerroin olevani Suomesta ja etten puhu oikeastaan yhtään Italiaa vielä. Kukaan ei puhunut englantia. Silti onnistuin puhetta muistuttavalla kommunikaatiolla suoltamaan tiedon että en oikeastaan edes ole Erasmus vaihto-oppilas vaan poikaystäväni on ja tulin tänne hänen mukanaan...asumaan.
Teatteriopettaja tekee sen brutaalin niskanretkautuksen uudestaan ja huokaa:
”OH, L'AMORE!”
”Tämä ryhmä oli kyllä alun perin suunnattu vähän vanhemmille, mutta tule ihmeessä! Tervetuloa! BELLISSIMA!”

Salissa on siis yhdeksäntoistavuotias rakastunut suomalaistyttö jolla on pitkät vaaleat hiukset eikä vielä yhtäkään ryppyä silmäkulmassa.
”Bellissima, bellissima, perfetto, bellissima..” hokee opettaja taluttaessaan minua istumaan. Olo on kuin näyttelykoiralla.

Nuoruus on ihanaa. Varsinkin jos vaaleiden hiusten ja siliän hipiän alla asuu läjäpäin  ikivanhoja ilkkuvia sieluja. Mutta vaikka nuoruus onkin ihan vitun jees niin suomalaisen valitusluonteen nimissä kerron miksi en toisinaan pidä siitä:

  • Kukaan ei ota sinua vakavasti. Jos osaat jotain, se menee lahjakkuuden, ei harjoituksella kehitettyjen taitojen piikkiin. Nuoreen taiteilijan tuotosta tutkailtaessa laitetaan usein erityiset nuoruuskiikarit, ja tekijän nuoruus on pakollinen linssi jolla tekijä voi saada anteeksi mauttomuuden, kyvyttömyyden tai epäjohdonmukaisuuden. Jos teos on kuitenkin onnistunut, tuo nuoruuslinssi kivaa lisäbuustia itse teokseen ja täten nostaa sen arvoa. Mutta tekijähän on vasta niin ja niin vanha!
  •  Kauneudella pääsee pitkälle. Nuoret ovat kauniita. Suurin osa. Tai ainakin kauneimmillaan. Myös nätti naama antaa anteeksi taitojen puutteen. Tässä kohtaa vanhat sielut sisälläni tuhahtelevat ja maiskuttelevat halveksuvasti. Eihän kauneus mikään meriitti itsessään ole? PYH.
  • Kyynisyys ei käy laatuun. Nuori ja kyyninen ihminen on kiittämätön ja mätä yksilö. Vanha ja kyyninen on luultavasti kokenut elämässään jotain niin suurta ja satuttavaa, että on siinä kahakassa ansaitusti kyynistynyt.
  • First cut is the deepest – and every cut is the first. Vailla elämänkokemusta joudut suhtautumaan kaikkeen ensimmäistä kertaa, ilman mitään työkaluja tai ohjeistusta. Se on vähän niinkuin Bambi jäätyneellä lammella. Jalat ei kanna muutenkaan mutta maastokin on perkeleen haastava! Ja koko ajan on henkinen Bambimeininki. Asioita voi toki yrittää loogisen pohdinnan kautta jäsentää, mutta sekin tuntuu niin tuulesta temmatulta. Ruotia nyt päiväkirjassa omia toimintatapoja ja rakentavasti valita jokin ratkaisu? Ehei. Täytyy mennä päättömästi, (ja mielellään kovaa, pää kolmantena jalkana) sokeana antaa sydämen äänen johdatella. Törmätä seinään tai päästä perille. Iha tsägäl, kattoo ny mitä käy.

Aina omalla Bambihetkellä toivon että olisin jo vanha ja kaikki olisi vain ihanaa auringon valaisemaa muistoa. Uudessa ympäristössä näitä bambihetkiä nyt vain sattuu koko ajan. Mutta ajatellapa sitä kaiken karttuvan elämänkokemuksen määrää! Kuin laittaisi rahaa pankkiin! Ja nyt pää kolmantena jalkana kohti uusia ennakkoluuloja, ristiriitoja ja käsittämättömiä tunteenpurkauksia!


äks dee





sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kurssiesite: University of Life and Experience


Ensimmäisen lukukauden pakolliset ja valinnaiset kurssit:

Parisuhde-elämän alkeiskurssi: Kurssilla perehdytään yhteiselämän alkeisiin. Miten suhtautua, kun toinen on jatkuvasti samassa tilassa? Kuinka toimia konfliktitilanteissa? Miten helpottaa yhteistä arkea? Keskeisenä tavoitteena on opetella joustamisen jalo taito, pitäen kuitenkin kiinni omista periaatteista. 
Kurssi on tarkoitettu alan jatko-opintoihin suuntautuville, mutta sopii myös yleisluontaisen elämänkoulun koulutusohjelmaan. (+100op)

Henkilökohtainen talousmatematiikka: Mikä on halvin ruokakauppaketju ja mikä on yhden aterian hinta? Milloin kannattaa ostaa junalippu ja milloin mennä pummilla? Kurssilla perehdytään raha-asioiden hoitoon ja kukkaron nyörien kiristämisen taitoon. Avataan oma pankkitili vieraalla kielellä sekä harjoitellaan itsepalvelukassalla maksamista. Huom! Kurssille osallistuminen edellyttää aiempaa rahankäyttökokemusta. (+50op)

Vuorovaikutus ja kulttuuri (jatkokurssi): Kurssilla perehdytään vieraan kulttuurin kirjoittamattomien sääntöjen saloihin. Oppimistekniikkana toimii "kokeile ja nolaa itsesi". (+50op)

Italian alkeet: Ciao! É possibile avere un sachetto? Due biglietti a Genova. Grazie. Un caffe per cortesia. Il conto, per favore! Quanto costano questi? Dove andare l'autobus a Ikea? Disastro totale.
Kurssilla ei opiskella lainkaan kielioppia vaan fraaseja tulee kopioida päähän sen mukaan kun niitä kuulee ympäristössä. Kurssilla sovelletaan myös suosittua "kokeile ja nolaa itsesi" oppimistekniikkaa. 
!Ainoana kurssimateriaalina toimii lähikaupan ruokatarjousesite sekä italiankielinen Cosmopolitan. (+100op)

Puhtaus on puoli ruokaa!: Pakollinen kurssi kaikille UOLE-ohjelmasta (university of life experience) valmistuville. Nopea käytännön perehdytys ympäristön siistinä pitämiseen minimitarvikkeilla. Opetellaan kuinka kylpyamme pestään tiskiharjalla, vihersmoothie kokataan kattilassa ja eteisen kokolattiamatto mopataan imurin puutteessa. Syksyn 2015 haasteena on opettaa intialaiset huonetoverit lajittelemään jätteitä. (+45op)


Valinnaiset aineet:

Ciao tutti!: Kuinka saada ystäviä? Käytännön harjoitusten avulla opetellaan small-talk repliikkejä, uskottavaa lempeää hymyä ja stailataan ulkonäkö helposti lähestyttäväksi. Sopii niin sosiaalisille tampioille kuin edistyneemmillekin karismakarpaaseille. Tällä kurssilla kaikki ovat samalla viivalla! (+100op)

La moda italiana: (taso 1) Kurssilla lähestytään italialaista tappavan tyylikästä muotimaailmaa aluksi tarkkailemalla ja edetään vähitellen tarkkaan mietittyjen vaatekappaleiden oston harkintaan. Prioirisoidaan muutama must- hankinta kuten syystakki ja korolliset saappaat. Tasot 2 ja 3 ovat vaativampia. Edellytyksenä taloudellinen yltäkylläisyys. (+30op)


Kaikki kurssit suoritetaan itsenäisesti.





perjantai 11. syyskuuta 2015

Onnelliset Albert Einsteinit


Tänään istuskelin kalliolla joka oli niin kuuma että hädin tuskin pystyin istumaan siinä. Annoin suolaisen tukan kuivua tuulessa ja katselin vaan kuinka keski-ikäinen italialainen mies kellui mukavan pyöreällä mahallaan rantavedessä ja tuijotteli merenpohjaa uimalasiensa läpi. Olin onnellinen sen puolesta.


Kaikki älykkäät ihmiset eivät ole onnellisia, mutta ovatko kaikki onnelliset ihmiset älykkäitä?
En puhu älykkyysosamäärästä tai logiikasta, tiedon määrästä yms, vaan enemmänkin viisaudesta ja tunneälystä.

Täällä Italiassa oon kiinnittänyt enemmän huomiota suhteessa toisiinsa erilaisiin ja eritaustaisiin ihmisiin joilla on erilaisia tyytyväisiä ja vähemmän tyytyväisiä ilmeitä. 
Mietin onko älykkyydellä, mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. 
Onnellisuutta on tutkinut yksi jos toinenkin alkaen Aristoteleestä sun muista, mutta 
ensimmäistä kertaa sitten filosofian ylioppilaskirjoitusten tämä ajatus kuitenkin ajautui aurinkorasvatuille ohimoilleni kun näin juna-asemalla istuvan ennenaikojaan vanhentuneen nukkaisen miehen joka raaviskeli hajamielisesti haaroväliään ja tuijotti poissaolevasti junan kylkeä. Ja myöhemmin iltapäivällä tämä mies palasi mieleeni kun näin kaksi täyteläisen rusketuksen kuorruttamaa vanhempaa miestä melomassa kanooteissaan turkoosissa meressä kallion edustalla. Ne nauroivat ja rupattelivat niin että se kuului sinne kallion laelle asti missä istuin pienessä ravintolassa ja odotin pizzaani. Kuka meistä oli onnellisin? 

En ole perehtynyt yhteenkään onnellisuustilastoon, enkä viitsikkään vaikka tässähän ne ois ulottuvilla jos klikkailisi (numerot saa mut levottomaksi). Kuitenkin sellainen käsitys elää, että ihmisen tekee onnelliseksi jatkuva henkisen kasvun ja kehityksen tunne. Eli se että on varaa (=lue: aikaa tai rahaa, tilaa ja positiivinen vapaus) toteuttaa itseään. Harrastaa, tehdä mielekästä työtä, mistä kukin nyt nautintonsa saa. Tällaisen tilanteen saavuttamiseksi, että on esimerkiksi sitä aikaa toteuttaa itseään, kun kaikki resurssit ei mene selviytymiseen, täytyy olla nykymaailmassa (kamala sanamörkö) tarpeeksi RAHAA. Kun ei tarvitse käyttää kaikkea aikaa työntekoon. 
Vai tarvitseeko? Haluan uskoa että ei tarvitse. Haluan uskoa että ajattelemalla voi tulla olosuhteista riippumatta onnelliseksi. Toki perustarpeet pitää täyttyä. Selviytymisen ehdot. Ilman niitä onnellisuudesta ei voida edes puhua  (Joku filosofi muotoili tämäntyyppisen teorian johonkin sulavaan pakettiin joskus ja taisinkin lukaista sen muinoin nuoruuteni akateemisina lukiopäivinä..)
Mutta kuten sanotaan, raha ei tuo onnea. Ei kyllä matkustaminenkaan itsessään. Muutos olosuhteissa ei tuo onnea, vaan muutos ajatuksessa ja asenteessa. 
Jos on kyky ja halu ajatella, pohdiskella ja vaihtaa asennetta, voiko silloin olla onnellinen? Älykkyys=onnellisuus?

Johdonmukaisuuteni saattaa olla samaa tasoa kuin italialaisten englannintaito ja tästä aiheestahan kirjoittaisi vaikka kirjan mutta lämmittelen nyt vain tällaisen maltillisen blogi-aperitiivon verran. 





tiistai 8. syyskuuta 2015

Kärryiltä putoaminen

Mitä mieltä olen tästä pakolaistilanteesta? Mihin meinasin mennä opiskelemaan? Mistä aion hakea töitä? Miten aion edistää uraani? Pitäisikö harkita muitakin uravaihtoehtoja kuin 10 vuoden yrittämäputkea teatterikorkeakouluun? Pitäisikö hakea yliopistoon täällä italiassa ensi vuonna? Pitäisikö kuitenkin ylläpitää hyviä suhteita kotimaan taidemarkkinavastaaviin ja tulevaisuuden sellaisiin? Vai teenkö tietoisen valinnan ja jättäydyn kaikkien akatemioiden ja instituutioiden ulkopuolelle? Pitäisikö sitten kuitenkin ehkä muuttaa muutamaksi vuodeksi bungalowiin ja kirjoittaa ajankohtainen kirja postmodernissa eksistentialismikriisissä kieriskelystä, ja sen avulla kiriä saavutuspisteet samalle tasolle muiden kanssa? Niin entäs ne lapset, mihin väliin sitä synnyttäisi ja valvoisi jälkikasvuaan kuitenkaan uraansa menettämättä? Vai pitäisikö tietoisesti skipata sekin? Ja samalla avioliitto ja vaikka länsimainen yksiavioinen parisuhde-elämäkin? 

Voiko babylonin rattaat vaan autuaasti skipata, jättää suorittaminen ja tavoittelu kilpailuhenkisemmille yksilöille, kuitenkaan asennoitumatta kriittisesti kaikkea yllämainittua kohtaan? Mutta ei silti olla vässykkä joka ei viitsinyt edes yrittää? Se joka olisi menestynyt jos olisi halunnut. 

Miten yltiöpärjääjä kaikensuorittaja montessorilapsesta voi ikinä kasvaa tasapainoinen elämää sellaisenaan rakastava humaaninen olento, kun edes tavallisesta tiistai-iltapäivästä ei selviä ilman kaikkia elämän osa-alueita läpileikkaavaa olemassaolokriisiä? 


lauantai 5. syyskuuta 2015

Saapas maassa

Muutin Italiaan. Päivieni ratoksi alan taas kirjoittamaan blogia.

Ihan ensimmäiseksi lähtötilanne:

Kuka: Aliisa 19v 

Missä: Genova, suuri satamakaupunki pohjoisessa Italiassa Ligurian maakunnassa. 

Kauanko: Noin vuosi. 

Seikkailuseura ja matkan alkuperäinen syy: Poikaystävän vaihtovuosi paikallisessa yliopistossa.

Kielitaito: Selviän avun kysymisestä ja kahvilassa tilaamisesta. 

Asumistilanne: Huone asunnosta jossa meidän lisäksi ainakin hauska laulava intialainen nuorimies sekä kaksi muuta nuorta intialaismiestä. Tekevät väitöskirjaa jostain tietokonetieteestä. Lisäksi ranskalainen nuorimies ja viitteitä Justine nimisestä naispuolisesta olennosta. Ei ole näkynyt. 

Henkilökohtainen suunnitelma: Opiskella italiaa yksityisessä kielikoulussa. (Asian hoito kesken, paikallisen asiainhoitomentaliteetin mukaan tulee olemaan vielä tovin...) Saada töitä. En tiedä. Saa nähdä. Opiskella jotain vähän? 

Henkinen kehitystoive: Päästä pois kurjasta tavasta kehittää itseään eksponentiaalisella tehokkuudella ja ennaltaehkäistä oravanpyörään kapsahtamista. 



Saavuttiin Italiaan keskiviikkona. Lennettiin Riian kautta Milanoon. Milanosta tultiin junalla Genovaan. Junassa pulska nuori nainen auttoi mua nostamaan mun 30kiloiset matkatavarat ylös hyllyille. Ja tuijotti. Vilkuili. Silmäili salaa kun luuli että en nähnyt. Vaivaannuin.

Ekana iltana Genovassa yritettiin tuloksetta etsiä kauppaa. Ei löytynyt, joten mentiin syömään pizzaa ihan tähän kämpän viereen. Omistajamamma kysyi että ollaanko espanjalaisia. Noooo, siamo finlandesi! Ja sitten tuli kielimuuri koska mamma ei puhunut englantia enkä minä sen enempää italiaa. Parlo francese? No en puhu ranskaa. Vaivaannuin.

Seuraavana pyyhkeen ja villatakkien alla nukutun yön jälkeen pitikin sitten päästä Ikeaan. Yritys kesti 6 tuntia koska etsittiin ikeabussia jolle kymmenet paikalliset yrittivät neuvoa meitä, mutta mitä ei sitten ilmeisesti ollutkaan olemassa. Aamulla myös ruokakaupassa ostin sämpylöitä italiaksi: Quattro panini, grazie. Ja sitten se kysyi että tuleeko muuta ja vastasin kauniisti Sí koska hetken luulin että kysyttiin että oliko siinä kaikki. Vaivaannuin.

Ja vaivaannuin myös seuraavana päivänä kun yritin tuhannen nälkäisenä tilata kahvilassa Vegetable pie, mutta myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Sönkötin italiaksi jotain kolmioleivästä ja sain kahden hiekanvaalean höttöleivän väliin puristeetun epämääräisen läjän kinkkua ja juustoa.

Tänään vaivaannuin koska hassunhauska laulava intialainen piti keittiössä pitkän ja railakkaan hindinkielisen laulumaratoonin valmistaessaan curryriisiään. Ja kaiken kukkuraksi tuli siihen julkiseen olohuoneeseen sosialisoimaan mun kanssa! Ja sitten vielä huvittui siitä että "you seem so shy, it's so finnish!" Kiemurtelin ja hymyilin kun mikäkin saapas ja muistaakseni en vastannut mitään muuta kuin heehegheehgejrefnjwedf meh ehe h.

Olen siis luontainen vaivaantuja. Vaivaannun välillä kaikkein läheisimpienkin seurassa. Ehkä Italia osaa opettaa mulle jotain antivaivaantumisesta.

Ciao! (awkwardisti italialaista spontaaniutta matkivalla äänensävyllä)