torstai 30. joulukuuta 2010

Moi


siis voisko olla aikaansaamattomampaa tapaa viettää lomaa :----D herään 2-3 aikaan ja teen jotain ajatukset poisvievää, tyyliin katon leffan tai soitan pianoo yms. sit kello on jotain 5 kun mietin et pitäiskö laittautuu ja mennä hengailee ja sit päädyn siihen ettei kukaan kuitenkaan lähe munkans minnekkään joten oon vähän aikaa koneella. sit meen suihkuun ja oon taas koneella johonki 11-12 asti, jonka jälkeen meen lukee kirjaa aina sillä mielellä et 'hohoijaa olempas väsynyt mut luen silti yhen luvun tätä.......' sit katon kelloo ja oon sillee et NYT pitää nukkuu tai mun huominenki päivä on yhtä aikaansaamaton. sit oon sillee et tää luku loppuun ja sit nukkumaan ja sit aina alotan uuden luvun ja sit oon lukenu puolkirjaa ja kello on 6 aamulla. ja sit taas nukun puolpäivää yms. nomutjoo saa kelvata ♥
mut tänään laitoin jopa ruokaa ja innostuin ottaa ananaksen kaa kuvii kun leikkasin sitä...
       
                                                                      ****

    sitten mä mietin tänään kans että miten joskus muinoin oli ihan fine et miehellä oli monta vaimoa, eiks ne tuntenu silmitöntä tuskaa ja mustasukkaisuutta jos rakastaa jotain ihmistä (jos rakasti) ja sit toinenkin pelehtii sen kanssa ja viettää aikaa yms. mut ihminenhän on kehittyny vuosisatojen saatossa edelleen esimerkiks tunteiltaan monipuolisemmaksi ja ehkä sillon kauan aikaa sit ihmiset ei tuntenu mustasukkaisuutta ja omistushalua. ne oli lähempänä muita eläimiä (olettanen että muut eläimet ei oo kovin mustasukkaisia) ja niille se vaan oli ihanjees. taisiis eihän ihan kaikista alkukantasimmillakaan ihmisillä ollu kaikkia ominaisuuksia mitä meillä nyt on. tai ainakaan ne ominaisuudet ei jotenki ilmenny samalla tavalla. niin saattoi olla mahdollista että 500 vuotta sit ihmiset ei tuntenu kateutta tai mustasukkaisuutta ja omistushalua toisia ihmisiä kohtaan, ja että seuraavan 500 vuoden päästä ihmisillä on joku tunneominaisuus mitä meille ei oo vielä kehittyny
   tai sit toisena vaihtoehtona, ne yhden miehen kymmenen vaimoa ei kukaan rakastanu oikeesti sitä miestä, ja ne oli vaan pakkonaitettu. ja sillon oli ihan okei mennä naimisiin jostain muusta syystä kun rakkaus.

 pakkonaittamisesta puheen ollen, pitköhän ihmiset siihen aikaan kun isä valitsi tytön sulhasen niin ihan suvaittavana että mennään naimisiin talouden takia tai sen takia että tyttö piti vaan änkee pois vanhempien huostasta ja aviomiehen omistukseen, vai oliks nopeasti solmittujen liittojen syy se että ne usko voivansa oppia rakastamaan? vai kumpaakin? jos niillä oli se usko että voidaan oppia rakastamaan koko sydämeestään toista ihmistä, niin mihin se on meiltä kadonnu?
  joku tulee kysyy että hei lähtisitsä kahville munkans ja oon kiinnostunu susta, niin mittaillaan katseella ja vastataan et, ei kiitos. tai sit lähetään ja kun juttu ei luista niin on silleen että meil ei synkkaa.
  mut onhan se ihan jees kun haluu ettiä sitä oikeeta jonka kans heti tuntuu et nyt nappas, mut voiko toisesta oppia pitämään olemalla vaikka väkisin sen kanssa? nykyään meiän ei tarvii mennä naimisiin jonkun kanssa ja tehä lapsia muodon vuoksi ja sanoa rakastavansa koska se on aviomies, niin harvemmin tulee tarve oppia rakastamaan. (HUOM. en yleistä, mut en vaa jaksanu alkaa askartelee tän tekstin asun ja lauseiden ymmärrettävyyden kans silleen et niistä ois saanu epäyleistävän käsityksen)
   mut onks edes olemassa mitään sitä oikeaa. ainakaan munmielestä ei oo. voi tavata jonkun johon mieltyy tosi paljon, tai sit sellasia ihan kivoja yms. ja on sellasia suhteita jotka ei ikinä vaan yksinkertasesti millään toimi ja et luonteet ei yhtään sovi toisiinsa. mut sit liitän tähän ton rakastamaan oppimisen, entä jos ei heti laittaiskaan poikki kun tajuu ettei tykkääkään? äh en tiiä. tää on varmaan ainoo osa-alue mitä en jaksa miettiä loppuun ja mitä en osaa miettiä. ja mikä mä muutenkaan tälläsestä oon puhumaan kun mulla ei oo ollu ainuttakaan poikaystävää saatika sit kunnon suhdetta...

                                                                          ****

jaa mitäköhän mä teen huomenna? okei sain alustavan suunnitelman ja jotenki ei oo sellanen olo et jaksaisin vinkuu ja stressaa vaikka en keksiskään muutakun kotona oleilua. vuodenvaihde on oikeestaan vaan sama ku kuukausi tai päivä vaihtuis... se vaan tapahtuu harvemmin ja siit on vaan tehty isompi juttu (:

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

hmph

tuli mieleen enkä jaksa miettiä itse joten odotan et joku muu vastais tähän mun puolesta....

miks nykyään on todella epähyväksyttävää jos vaikka 16 vuotias tyttö viettää täysin ystävämielessä aikaa 73 vuotiaan miehen kanssa tai käy vierailulla ja keskustelee tai muuten vaan? tai muutkin tollaset ystäväsuhteet missä ikäero on huomattavaa....

tiistai 28. joulukuuta 2010

asiaton


rakastan mun kissaa se on i h a n a... onneks mul ei taaskaan oo mitään asiaa vaan tulin vaa laittaa jotain turhii kuvii tänne (?)




  en voi jättää tätä merkintää vaan tällaseks koska tuntuu et täis ei oo mitään ideaa näin joten kirjotan jotain yleisii juttuja vaan.

semmoset ihmiset on ihan mahtavia jotka jaksaa muistaa sua tosi monenki vuoden päästä. vaikka ne tuntis vaan jostain entisestä harrastuksesta tosi etäisesti nii silti jotkut moikkaa ja tulee vaihtaa kuulumisia ja silleen. mut sit jotkut jotka on tuntenu sut niinku vaikka koko lapsuuden mut ei tunne enää, niin ei viiti ees oikeesti moikata takas. ja sit on kans niitä jotka soittaa vaan ku ne tarvii sulta jotain... 

sit viel sitä et mun mielest on ihan käsittämätöntä kuinka niin moni ihminen oikeesti ajattelee et ihminen on ehdottomasti maapallon pää ja keskeinen laji. mä oon sillä näkökannalla et se on yks maapallon lajeista. on norsu, tiikeri, kissa, kovakuoriainen ja ihminen. se että ihminen on peto ei tee siitä keskeistä lajia, ja vaikka se oiskin ravintoketjun huippu ja sitä vastassa on vaan lajitoverit.
sit mul ois tähän aiheeseen yks aate, mut sitä on jotenki niin vaikee selittää et jätän väliin...

lopuksi: kohta on uusvuosi ja vuosi 2011 ja enää kolmisen vuotta maailmanloppuun! noei.. en mä oikeestaan ees usko mihinkään 2012 juttuhin. tai uskon ja en... se ei vaikuta mun elämään tällä hetkellä niin paljon et muodostaisin selkeen kannan että tapahtuuko sillon mitään vai ei.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

hmm tekee mieli taas kirjottaa tänne ja nyt jos joskus mullei oo mitään asiaalol

  ajatelkaa et mitä jos ufot oliski oikeesti niinku valtion juttuja.. kun ihmiset kertoo että ne näki lentäviä lautasia ja joitakin on muka siepattu sellaseen, jos ne on oikeesti vaikka USAn hallituksen koneistoa. ja niissä tehään tutkimuksia joita ei muuten oikeesti pystyis tekemään koska se ois moraalisesti NIIN väärin. ja ihmisille tehtäis kaikkee mihin kukaan ei vapaaehtosesti suostuis, joten niitä siepataan. miks muuten jotkut toiset eliöt ihan jostain toiselta planeetalta kaukaa mein aurinkokunnan ulkopuolelta tajuis rakentaa lentävän aluksen just samoista materiaaleista kun mekin? (niinku metalleista yms) ja miks jonkun toisen planeetan eliöt ois rakenteeltaan niin samankaltasia olentoja ja siis sellasia vesipohjasia ihmisenmuotosia eliöitä... se vaikuttaa niin epätodennäköseltä.
mun teoria on kaukaa haettu mut en nää syitä miksei se ois periaatteessa mahdollinen.


kuvia...

rakastan lomaa.
en tiiä mitä mulle oikeesti käy tammikuussa ku pitää palata kouluun. oon nyt jo saanu ihan täyden annostuksen talvee ja mun puolesta lumi vois alkaa sulaa heti uuudenvuoden jälkeen mutJES se pysyy kiinteenä ja lähtemättömänä vielä kaks kuukautta ja sit vast alkaa se loskanen paskasää kun tulee itsemurhaolo pelkästään ikkunasta ulos kattomalla.
  ja sit tulee miljoonat kokeet 3. jaksossa ja sit itkuu ja vääntöö huonoista numeroista ja vaikka mistä.
voi mä niin ootan kun peruskoulu loppuu. ei sillä etteikö koulussa ois kivaa, näkee ain kavereita ja meillon aina hauskaa mut mä vaan vedän joka kerta ihan mielettömät stressit ku saadaan jakso- ja välitodistukset.
ette ois halunnu nähä mua joulujuhlan jälkeen kun itkin puolpäivää mun todistusta jonka keskiarvo oli 9.1 ja keväällä se oli 9.2. oikeestaan itkin sitä musannumeroo joka oli 8. mä oikeesti luulin et sain 9 koska oon tehny töitä nii älyttömästi siel tunneilla ja vapaa-ajallaki ja tuntu jotenkin niin epäreilulta saada sellanen numero kun mietin miten oon uhrannu aikaa ja jättäny väliin muita harrastuksia ja tunteja joidenkin musajuttujen takii. ei sillä ettäkö elämä joskus ois reilua mut opettajien ainakin pitäis olla ihan tasapuolisia.

mut nyt ilo irti lomasta!!!!

surumielinen

Tyhjä olo. oon nukkunu koko päivän ja sen ajan mitä en oo nukkunu nii oon vaan maannu ja haaveillu kaikesta mitä ei voi tapahtua ja mitä en voi koskaan saada. mut jos tarpeeks pitkälle sekottaa todellisuuden ja haaveet niin voi tuntee elävänsä haaveissa, ja oikeestaan se riittää.

mul alkaa mennä nykyään jo yli ymmäryksen et mikä helvetti oikeesti joka vitun elektroniikkatuotetta vaivaa kun en pysty käsittelemään niitä. kaikki katoo tai simahtaa aina ihan yhtäkkiä. ja jos niin ei tapahdu niin huonona päivänä kettuunnun niiden raksutukseen tai lagaamiseen ja teen niille jotain raakaa tai väkivaltaista, jota tottakai kadun myöhemmin.
mä en vittu nouse tästä koneelta ennenku oon saanu yhen YHEN pienen vaivasen parin minuutin biisin siirrettyä jollekkin toiselle levykkeelle tai JOHONKIN et voisin kuunnella sitä mun huoneessa. ah mun tietojenkäsittely- ja siirtotaidoilla täs menee eittämättä koko yö.


sit mä mietin taas aina välillä et oonko oikeesti erilainen. kyllähän sellaset tutut ja kaverit sanoo että sä oot erilainen tai sä et oo niiku kaikki muut ja sä oot outo ja et kuulu massaan. mut kuulunko oikeesti massaan?
 se pinta-ajatus on et en, en oo erilainen. oon täysin samanlainen ku muutkin 14 vuotiaat tytöt ympäri maailmaa enkä poikkea erityisesti ajattelultani tai tavoiltani tai taustaltani muista. mut sit mietin et ei niin voi olla eikä muut tosissaan voi olla näkemyksiltään samanlaisia tai samankaltasia kun mä tai unelmoida mistään sellasesta kun mä.
 kaikki on yksilöitä tietenki eikä kenelläkään oo kaksoskappaletta mut meenkö normaalin rajoissa? ja kuinka yksilöllinen oon? tyydyn aina siihen et oon täysin ku kaikki muutkin. ei sellaset asiat ku mun erikoinen musiikkimaku, erilaiset näkemykset ja tapa kertoo niitä väärissä paikoissa, moraaliton ja kieroutunut huumorintaju ja erilaiset unelmat tee musta normaalista poikkeavaa. mut entä ne muut asiat?
mun on vaikee selittää tätä enempää ilman et kertoisin joitain yksityisiä asioita ja muita sellasia
ja ennenku voin päättää oonko normaali vai en, nii mun pitää selvittää itelleni et mikä on normaali. mut ei se tieto siitä että oonko erilainen hirveesti mua silleen kiinnosta. mietin sitä vaan aina välillä. 
*********

mun pitäis päästä yli mun estoista. sellasista mitkä pidättää mua kertomasta (vaikka haluisinkin) mun haaveista ja muista asioista mitä ajattelen. toistaseks oon sanonu et  "ois ihanaa asuu lontoossa ja olla vaikka kirjastonhoitaja nuorena ja lukee vaan kirjoja ja elää rennosti". haluaisin sanoo niin paljon muutaki mut se ei onnistu. ja on jotain sellasia asioita ja näkemyksiä mitkä oon toistaseks pitäny ihan omana tietona enkä tiiä miks.
ehkä pelkään mitä muut sanoo tai ajattelee, mut miks se ei ennenkää oo haitannu mua? mullon joku raja mut en vaan tiedä missä se kulkee. ehkä se kulkee järjessä ja tunteessa ja avaudun vaan mun järjelliseltä puolelta, mikä sisältää ne näkemykset ja väitteet.
ja mun pitäis päästä sellasista estoista jotka estää mua kertomasta kaikkee sillä tavalla ku haluaisin. tänkin tekstin oisin mielummin muotoillu paljon surumielisemmin ja runomaisemmin mut must on kasvanu jotenki... kova tai kylmä tai jotain joka estää mua yksinkertasesti olemasta julkisesti tunteellinen. tai ei julkisesti, vaan muiden nähden. oon ehkä pari kertaa sanonu mun kavereille humalassa et rakastan niitä, ja ailalle muistutan vähän väliä et en ois mitään ilman sitä ja en tiiä mitä mun käy sit ku mein tiet eroo. ja vanhemmat pitää sitä itsestäänselvyytenä et rakastan niitä. siihen rajottuu mun tunteellisuus. se on tää suomi joka teki musta kiven... yhtä kovan ja harmaan ku peruskallio. uskokaa pois.

ehkä mä vielä joskus löydän jonkun jolle voi avautua oikeesti, tai sit en. mut löydän sen aina kuitenkin ku pistän silmät kiinni ja vaivun uneeeeeeen. (ps. rakastan nukahtamisen tunnetta ♥ sitä kun ajatukset alkaa laukkailemaan ja risteilemään ja sit vajoaa uneen. se on jotain niin käsittämätöntä kun sitä miettii, toinen todellisuus niin helposti saavutettavissa ja se rajamaa kun nukahtaa niin sillä hetkellä ei oo unessa eikä hereillä vaan rajalla. ihanaa. )



ängin tähän nyt jotain sieviä kuvia ettei tää teksti ois niin paksua ja tylsää vaan. nää kuvat luo myös tunnelmaa ja antaa taustaa mun sanomalle.

toivottavasti joku luki, tää oli yks niistä teksteistä mitä toivoin et joku oikeesti vaan lukis. lukis ja sois ajatuksen ja sen ajan ja hetken mun tekstille, vaikkei siinä nyt sen kummempaa sisältöä tänään ollukkaan.

perjantai 24. joulukuuta 2010

24. joulukuuta 2010

inhoon ihania tarinoita mitkä loppuu silleen et joku hyvä henkilö kuoleee ee eeee e eee ja kadun nyt et luin kaameen juonipaljastuksen vikasta harry potter kirjasta ja en oo ite ehtiny lukee sitä loppuun...... tekee mieli spoilaa tähän mut en viitti jos joku on yhtä hassahtanu et lukee edelleen harry pottereita eikä satu tietämään koko juonta... mutjeeee hyviä jouluja! sain kivoi lahjoja joista ykkösparas on singerin ompelukone (:
ja sain myös vihdoin taas kameran.... eihän se millekkään järkkäreille vedä vertoja mut ei kukaan täysjärkinen ostaiskaan mulle mitään hienoo ja kallista systeemii jos tuntee vähääkään mua ja mun kykyä käsitellä elektroniikkaa.



heheee otin jopa parit kuvat ja muokkasin ajan kuluksi. joo, kuvaaaminen ei tosiaankaan oo mun juttu. tai silleen en ees nauti siitä yhtään.


Ja tässä vähän mun naamaa näin jouluna. en ees muista millon oisin viimeks ottanu itestäni kuvan....

mietin aamulla et mitä kaikkia elämän pikkuasioita vihaan ja rakastan ja sain jotain aikaseks.
1. vihaan niin paljon jos lattia tai portaat narisee YÖLLÄ
2. rakastan sitä ku ei tarvii kiirehtii nukkumaan ja voi maleksii myöhään yöhön omassa huoneessa ja lukee niin paljon ku sielu sietää
3. vihaan jos herään aamulla ja on hikka.
4. rakastan sitä jos tulee koulusta ja laukussa on iso saalis hyvii arvosanoja ja palautettuja kokeita jotka on menny hyvin ja joku wilmaraportti vaan täynnä plussii ja muutenki
5. vihaan/rakastan ku luulee aamulla kuulevansa keväistä linnunlauluu ja on sillee jee lintu ihanaa kevät ja elää hetken toivossa ja sit puolen tunnin päästä miettii asiaa ja tulee mielee et eihän noi linnut laula talvella ja kuulin harhoja ups
6. rakastan sitä ku oon sanonu viimesen sanan tai joku muu menee sanattomaks tai jättää vastaamatta jos oon sanonu jotain pistävää
7. vihaan kuorsausta, yskintää, niistämistä, laulamista, tuhinaa ja television ääniä mun kotona, jonkun muun ku mun aikaansaamina.
8. rakastan kauniita ihmisiä. tai sellasia jotka osaa olla ja niistä näkee ettei ne oo oikeesti daijuja ja sellasii junttei
10. vihaan/rakastan jos joku ei osaa käyttäytyä julkisissa paikoissa esim kulkuneuvoissa

en jaksa jatkaa tota listaa enää. meen syömään suklaata ja leikkii kisunkanssa, moikka ♥

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

täs vähä taas

  Kaikkihan välillä kelaa olevansa poikkeuksellisen erityisiä tai erilaisia tai jotenki muita oudompia, pimeämpiäja vammasempia. kuitenki sit saa tietää et jotkut muutkin kaverit puhuu jostain niin tyhmistä asioista ku ite, mut en vaan voi käsittää et pystyykö kukaan mun luokkakaveri esimerkiks puhumaan sellasista asioista kun mä ja aila. tai siis kun välillä jos heitetää jotain armottoman rivoo ja epäsovinnaista niin näkee et ihmiset on oikeesti silleen O_O. 
    ja se että meiän yks viimekesän hauskimpia naurunaiheita oli uutisotsikko "9-vuotias poika hukkui kesäleirillä" ja heti kun nähtiin se kaupassa niin naurettiin ittemme aivan totaalisen hengiltä ja sen jälkeen se oli sellanen ''hahaa tunari meni hukkumaan, kannattiko noin nuorena mennä kuolemaan hehehhJHEHREHEHE HAAHSAS'' ja muutenki yleisesti jos joku jossain leffassa vaikka kuolee tai jonku vanhemmat tai ystävät kuolee nii se saattaa hyvinkin olla meiän mielestä hauskaa. tai se että johonki sattuu on myös hauskaa, moraalitonta mutta erittäin hauskaa (: ja jos sanotaan muiden kuullen että hyi helVetti miten ruma lapsi, yök jos toi ois mun nii en pitäis sitä niin saadaan heti ihan mielettömiä mulkasuja ja saarnaa. ei asia varmaan oikeesti oo silleen että heittäisin ruman lapsen säkissä järveen mut välillä on vaan tarve olla ilkee ja ajatella ilkeesti. tälläset asiat saa välillä mut miettimään et ollaanko oikeesti poikkevan ilkeitä tai tyhmiä ja jotenki erilaisia, mut mä tuskin saan siihen koskaan vastausta.
   voin kuvitella ehkä sniikisti et yhet ihmiset saattais puhua jotain sellasta ku me. ja siis en nyt tosiaankaan oo aikomassa kertoo että mitä nää mein aiheet koskee koska elän edelleen siinä luulossa ettei kukaan selväjärkisyydeltään ymmärtäis. se on hienoo että on oikeesti sellanen kaveri kenelle voi puhuu nolostelematta ihan mistä vaan _ikinä_. mut se on sit eriasia et sattuuko ikinä sille päälle et kertois jotain henkilökohtasii tunneasioita yms.

   yks isoimmista asioista mitkä mua ärsyttää todella paljon, silleen kismittää on se jos mua kyseenalaistetaan jotenki tai mun mielikuvitusta tai teorioita kyseenalaistetaan. okei en tiiä onks se kyseenalaistamista, ei kai mut se sopi niin nätisti tohon lauseeseen et piti käyttää sitä. mut siis esim jos oon kertomassa jotain mun mahtavaa yöllä keksimää teoriaa ufojen olemassaolosta ja joku tulee kysyy että öö allu mitä leffaa sä oot oikeen kattonu....? nii tekee mieli huutaa et oo hiljaa vammanen yhyy jos sä oot tylsä ja vitun suppee ja sun kaikki mielikuvitus pohjautuu elokuvista mut anna mun elää ja olla mielikuvituksellinen. vaikkei siihen ois mitään syytä mut tulkitsen tollaset kysymykset vaan niin ärsyttävinä ja sellasina...

   yks yö keksin taas yhen tavan kuvailla vertauskuvilla ihmistä ja sen elämää kun puhuttiin yhestä ihmisestä.
ihmisillehän sanotaan esim koulussa jos joku suree huonoa menestystä että ''hei pää pystyyn sä oot huono tossa mut hyvä jossain muussa'' mä en usko siihen. miks kaikki ois silleen? mun mielestä se voi olla silleen että joku voi olla hyvä ihan kaikessa, upeen näkönen ja hauska ja mukava ja luotettava ja luonteikas ja kaikkee mistä pidetään ja jotkut ihan täysin luusereita, ja rumia ja lihavia ja tyhmiä eikä onnistu ikinä missään. ja sit on sellasii jotka on hyviä toisessa ja huonoja toisessa jne.
   tää mun vertauskuva on siis sellanen iso miksauspöytä jossa on niitä mitä voi säätää ylös ja alas ja ne niin ikään kuvaa ihmisen luonteen eri osa-alueita ja vaikka ulkonäköä ja mitä vielä.
sit pääsen asiaan. pienempänä mulla oli yks kaveri ja sillon luulin et se on hyvä kaikessa ja täydelllinen ja ihan paras koska sen koulumenestys oli varmaan viimesen päälle kymppiä ja se urheili ja osas soittaa soittimia ja sil oli aina rahaa jota se osas käyttää hyvin ja täydellinen perhe ja aina kiva siisti huone ja se osas hallita ja hillitä kaikkee ja se oli sellane kiva kaikille. mut sit jotenki tiet vaan erkani, vaikka voitais edelleen olla ihan hyvin yhtä hyvii kavereita kun sillon.
   mut nykyään, tänä vuonna oon alkanu kypsyy siihen ihmiseen. se ottaa muita päähän enemmän ku koskaan ja sit tajuttiin ailankans et miks. koska se on siinä mun äskettäin kuvaillussa miksauspöydässä miksattu niin sopivaks. se on ihmisenä niin sopiva SOPIVA, keskinkertanen. keskivaihe. se on sellanen hyvä kaikessa, hillitysti hullu ja jokaikinen piirre siinä on niin keskinkertanen. se ei oo kaunis eikä ruma, eikä viehättävä eikä sen vastakohta.  
  jos se miksauspöydän voluumiasteikot on 0-10 niin se on jokaikisessä äänessä ja säätökohdassa se 5. en voi edes sanoo vihaavani tätä ihmistä koska kaikki mikä siihen liittyy on keskinkertaista. mun tunteet sitä kohtaan on keskinkertaset. ja ollaan muidenki kanssa puhuttu tästä ihmisestä, (ei varsinaisesti pahaa) mut on käyny ilmi et tosi monelle se on sellanen keskinkertanen ystävä. siihen voi luottaa keskinkertasesti ja se on kaikinpuolin keskinkertanen.
tää oli mulle silleen uus oivallus, et en vaan kykene tulemaan toimeen ihmisten kanssa kenen miksauspöydässä mikään ei oo säädetty täysille. keskinkertaset ja sopivat ihmiset ei vaan yhtään oo mun tyyppiä. mut en silti vihaa niitä.

 ja vielä miete vuosien takaa: Millään ei periaatteessa ole vastakohtaa mut on silti ihan ok käyttää vastakohta termiä sanomalla vaikka että ruman vastakohta on kaunis koska mitäpä muutakaan siinä käyttäis eikä kaikessa tarvii oikeesti näsäviisastella

  ja loppuun vielä, mun isoveli on paras tyyppi ikinä IKINÄ. sen elämä on kaikkee sitä mitä mäki haluisin mun elämän sisältävän (miinus hankaluuksiin joutumisen taito) ja se on myös täydellinen vastakohta ihmiselle josta kerroin äsken.

 ps. must tuntuu et täs teksis on ihan sikana lauseenmuodostusvirheitä. noi sanojen muodot ja kaikki saattaa olla vähän vaikeesti ymmärrettäviä koska oli koko ajan sellanen olo et miten tää kirjotetaan mut joo

tiistai 14. joulukuuta 2010

с Рождеством!



 tänään rakastan venäjän kulttuuria/kieltä/tapoja/maata/ruokaa ihan mielettömästi.


tai yleensä se on vaan sellanen et lol mikäs täs oon  ihan ku muutki mitäs nyt joku vähän välillä kuittaa et hehe venäjäl on vaan turkiksii ja karvasii igor-nimisii miehiä. ja vaikka yleensä oon ärsyyntyny pelkästään venäläisten (en yleistä) olemukseen koska ne tulee herättää auringon nousun aikaan aamuulla ja kysyy ''otatko teetä? (:(:(:((:(:'' ja ne juttelee liiian kovalla äänellä ja se kielen painotus on koko ajan sellanen ylinäyttelevä mut se on ihan ok.



ja ois mahtavaa viitsii puhuu venäjää oikeesti tai silleen. tiiän et osaan miljoona lauluu ja runoo ja sanontaa ja ymmärrän tekstiä ja jos mulle puhutaan mut puhun vaan oikeesti ihan pakon edessä.
ja se on todella vaikee kieli jossa on jotain 7 erilaista s-kirjainta ja ihan järjetön kielioppi niin on silleen ihan jees osaa sitä tänkin verran.
mun suku äidin puolelta onki sit NIIN juurian myöten täysvenäläistä verta. sekin kertoo jo jotain että perhe on alunperin kotoisin siperiasta ja muutti myöhemmin amurjoelle (kiinan rajalle) ja lasten nimet on/oli jelena, olga, tatjana, igor ja boris... ja mun setä omistaa vetokoiratarhan alaskan rajalla ja toinen setä on metsästäjä pohjoisvenäjällä, ois tosiaan ihan jees joskus nähä vähän omaa sukuaan. en edes yhtään tiiä onks mulla serkkuja kuin paljon äitin puolelta.
ja moskova on ihan törkeen ihana kaupunki, pietarikin on ihan ok. mut nyt kun vast oikeesti mietin sitä loistoa ja kauneutta nii en käsitä miks kukaan haluu ikinä muuttaa sellasesta mestasta Lohjalle?!
jos puhun suomea tai elän nyky-ympäristössä niin kukaan ei ikinä osais arvata et mun alkuperänen äidinkieli on venäjä, koska osaan suomee ihan täydellisesti. mut jos puhun jotain vierasta kieltä esim enkkua, ruotsia niin sen huomaa että en oo suomalainen. iha  kiva sinänsä

mun alkuperä on moskovassa, asuinpaikka täällä ja koti ihan jossain muualla, tosin en vielä tiiä missä. löytyy aikanaan. on lähdettävä liikkelle asettuakseen paikoilleen.

ps. tää teksti ei oo oikeen soljuvaa tänään koska en vaan lörpötelly lämpimikseni, halusin vaan kertoa jollekki silleen infomielessä että mitä on mun mielessä




 

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

part 1

"Oli yö. Sumuinen, hiljainen ja kylmä yö. Lontoo nukkui, se oli hiljaisempi kuin koskaan. Tom huokaisi jännittyneesti ja veti mustat verhot takaisin ikkunan eteen. Ei ollut lainkaan soveliasta antaa kenen tahansa tirkistellä hänen asuntoonsa moisena yönä. Hän harppoi ovelle ja napsautti salvan lukkoon, jonka jälkeen hän lysähti samettiseen nojatuoliin ja kaatoi itselleen lasillisen meripihkan väristä viskiä.
  “Voi tätä elämää” Hän huokaisi kumotessaan lasinsa sisällön kurkkuunsa. Ei ollut lainkaan hänen tapaistaan juoda arkena… Nyt hänellä oli siihen kuitenkin varsin hyvä syy.
Hän nosti jalkansa matalalle tammipuisella sohvapöydälle ja yritti rentoutua ja karistaa viikon tapahtumat harteiltaan. Yritys jäi kuitenkin vain yritykseksi kun hän kuuli napakoita askeleita eteishallista. Hän terävöitti kuuloaan havaitakseen mihin asuntoon tulija menisi. Tomin yllätykseksi tulija koputti hänen ovelleen. Hän nousi nopeasti ja vilkaisi asuntonsa kuntoa, siisti kuten aina.
  Hän asteli hiljaa ovelle, avasi salvan ja raotti sitä. Tulija oli nainen, Anne. Tom loihti pikaisesti kasvoilleen ilahtuneen ilmeen ja kutsui vieraan peremmälle. Anne näytti kireältä ja pelokkaalta. Tom kehotti vierastaan istuutumaan ja tarjosi hänelle äskettäin itsekin juomaansa viskiä. Anne kieltäytyi ja yritti parhaansa mukaan näyttää huolettomalta. Hän riisui mustan viittansa ja asetti sen lepäämään tuolin selkänojalle. Tom asettui takaisin tuoliinsa ja viittoili toistamiseen naista asettumaan johonkin sohvapöydän ympärillä olevista nojatuoleista. Anne ei istuutunut vaan nökötti edelleen kankeana ovensuussa. Vihdoin hän avasi suunsa.    

  “Tom… etkä voisi palata takaisin Bristoliin? Kaikki kaipaavat sinua kovasti. Nyt kun olet menettänyt uuden- “työnikin majurina?” Keskeytti Tom pilkalliseen ja erittäin kyseenalaistavaan äänensävyyn. Hän oikeastaan tiesi että vain yksi ihminen Bristolissa kaipaisi häntä, ja se ihminen seisoi juuri hänen oviaukossaan.
“Mitä tapahtui?” Kysyi Anne äänellä, joka paljasti oitis hänen vähäisen kiinnostuksensa asiasta. “Ei tarvitse olla kohtelias, Anne. Tiedät varsin hyvin mitä tapahtui, tein suuren virheen. Koko maailma puhuu siitä” Tiuskaisi Tom. “Anteeksi… ei ollut tarkoitus olla töykeä” Sopersi Anne ja istuutui vihdoin. Hän punastui ja painoi päänsä alas sillä häpesi epäsovinnaista käytöstään.
  “Ja mitä piti sanomasi takaisin paluustani, niin ei. Ei ole mitään syytä miksi palaisin takaisin siihen surkeaan kalastajakylään. “Mutta…” Mumisi Anne vaivihkaa. “Jestas Anne! Olen vasta miltei kolmenkymmenen ja en missään nimessä voisi kuvitellakaan palaavani takaisin kylään joka kuhisee rauhallista elämää viettäviä perheitä ja vanhuksia, tunnen itseni niin puutteelliseksi ja vähäosaiseksi siellä. Tämä on Lontoo, tänne minä kuulun” Tom julisti.
  Anne veti kasvonsa mahdollisimman nyrpeään ilmeeseen, ja kuittasi Tomin sanat jäätävällä katseella. Sitten hän otti viittansa tuolilta ja veti sen ylleen suurin elein, näyttääkseen loukkaantuneisuutensa. Tom kohotti toista kulmakarvaansa ärsyttävän pilkallisesti ja käänsi sitten päänsä pois piittaamattomuuden merkiksi. Hän ei silti voinut olla huomaamatta kyyneltä Annen silmäkulmassa. Tom vihasi sitä kun Anne itki, se sai hänet tuntemaan niin kovin paljon sääliä tuota viehkeää naista kohtaan. Ja sääli ei kuulunut hänen luonteeseensa millään tasolla.
Tom nousi ja laski kätensä Annen olkapäälle. Anne säpsähti ja pyyhkäisi nopeasti silmäkulmiaan, luullen ettei Tom huomannut hänen itkevän.
  “Olen pahoillani äskeisestä, mutta pysyn päätöksessäni. En voi jättää Lontoota, siitä on tullut osa minua. Mutta entä jos -
Annen ilme kirkastui oitis, kun hän kuuli sanat “mutta” ja “jos”. Tässä tilanteessa ne lupasivat hyvää, toista vaihtoehtoa. Eikä Annella ollut epäilystäkään siitä mitä Tom aikoi sanoa. “- sinä muuttaisit tänne, Lontooseen? Voisit asua luonani niin kauan kuin on tarvetta ja voisin opettaa sinut elämään suurkaupungissa” Jatkoi Tom.
  Näiden sanojen jälkeen Anne oli tikahtua ilosta, mutta yritti silti hillitä tunteensa. Ei saanut näyttää liian innokkaalta. “Hmm… Harkitsen asiaa.” Anne tokaisi puntaroiva ilme kasvoillaan. Tom loi epäuskoisen ja huvittuneen katseen Anneen, joka sai hänet oitis kumoamaan roolinsa. “ Tottahan toki minä tulen Lontooseen! Mahtava ajatus, Tom! Siitän tulee upeaa.”
  “Toden totta…” Tuumi Tom saattaessaan neitokaisen ovelle ja toivottaessaan hänelle hyvää kotimatkaa.
Annen lähdettyä Tom palasi taas samettituoliinsa, nosti jalat takaisin pöydälle ja vaipui mietteisiinsä. Hän kahlasi läpi viimeisen kuukauden tapahtumat ja käänsi asiat ilokseen. Menetettyään työnsä arvostettuna sotajohtajana, hänellä oli vihdoin aikaa omistautua pitkäaikaiselle harrastukselleen: mustalle magialle ja sen tutkimiselle. Hän tunsi kuitenkin piston sydämessään ajatellessaan entistä työpaikkaansa. Jos hän vain olisi tehnyt toisin… Jos hän ei olisi käskenyt joukkojaan hyökkäämään, jos, jos, jos.
Jos hän olisi tehnyt toisin, hän olisi edelleen maansa arvostetuimpia ja sankarillisimpia henkilöitä… Jos hän olisi tehnyt toisin, Britannia ei olisi joutunut niin vahvasti alakynteen sodassa. Ja armeijastakaan ei olisi kuollut noin puolia…
  “Jestas! mitä minä oikein jossittelen ja murehdin? Jos haluan menestystä, saan sitä muunakin kuin armottomana tappokoneena.“ Tom nousi ja kokosi itsensä. Hän kääntyi peiliin päin ja katsoi kuvajaistaan. Pitkä, jäntevä mies puolipitkine mustine hiuksineen tuijotti tuimasti takaisin. Tom vaikutti kieltämättä melko julmalta ulkonäkönsä puolesta, mutta se asia jääköön omaan arvoonsa.
  Hän hivuttautui taas ikkunalle ja kurkisti jälleen kadulle. Ei ristin sieluakaan. Koko pohjois- Lontoo tuntui vaipuneen syvään horrokseen. Kaikki oli niin hiljaista sodan jälkeen.
Tom asettui takaisin tuoliinsa ja kaivoi sohvapöydän alta kasan tummia nahkakantisia kirjoja. Hän otti esiin myös sulkakynänsä ja mustepullon. Hän avasi yhden kirjoista ja luki keskenjääneen sivun loppuun. “Mahtava eepos…” Hän totesi sarkastisesti yrittäessään päästä selville naurettavan pitkistä latinankielisistä ilmauksista sanakirjansa avulla.
  Kirja kertoi noituudesta, taioista ja kielletyistä sekä epäinhimillisistä voimista. Se oli kaikkea mitä oppineet ja papit vastustivat, se oli harhaoppia sanan kaikissa merkityksissä. Se oli kaikkea sitä, mitä hän itse rakasti."

jatkuu seuraavassa jaksossa....

shrek

luin tänään mun koko irc-gallerian päiväkirjan läpi (kaikki merkinnät vuodelta 2010) ja totesin et ajat on tosiaankin muuttunu, ja minä. kesällä ja keväällä ja vähän alkusyksylläki mul oli aina menoo ja seikkalua jos jonkinmoisessa porukoissa ja paikoissa ja aina oli jotain sanottavaa edellisillasta. nykyään mä vaan mainitsen parille luokkakaverille koulun vessassa et kuinka me tapeltiin ja kynsittiin toisiamme ailankans ja oltiin sotajalalla ja sit maattiin mun lattialla ja nosteltiin baarijakkaraa ja syötiin karkkia........
mut ehkä se johtuu vaa tästä talvesta ja syksystä.

nojoo täähän ei siis oikeestaan lainkaan ollu mun asia tänää vaan se että kuinka mahtavaa ois jos mulla ois kaksoisolento.
se menis välillä kouluun mun puolesta et mä voisin jäädä kotiin nukkuu ja unelmoimaan ja se osais kaiken ihan hyvin ja vois tehdä kaikki kokeet ja muut et mun ei tarviis oikeesti potee näin järkyttävää stressiä matikankokeesta, ruotsinkokeesta ja biologian pistarista. ne on pieniä asioita mut ette käsitä kuin paljon mieluummin lukisin aamusta iltaan jotain ihanaa fantasiaa ja epätodellista humpuukia ja vajoisin uneen jossa näen ja koen jatko-osan sille kirjalle, kun istuisin illat pitkät pöydän ääressä lukemassa matikan kaavoja.
 ja nyt tiiän et mun todistuksen keskiarvo on laskenu ainakin vähän, veikkaisin et johonki 8.8/8.9. mut oon kai ihan okei sen asian kanssa koska tiiän et mullon jotain parempaa. en haluu tuhlaa mun elämää oikeesti pakonomaiseen pänttäämiseen jos se tuottaa jatkuvaa tuskaa.
inhoon määräaikoja ja päivämääriä, viimesiä palautuspäiviä sun muita. vaikka mun pitäis kirjottaa joku ihana tarina taikametsästä niin sekään ei luonnistu kun sanotaan että se pitää palauttaa kuukauden sisällä.
kaikki mistä pidän muuttuu kidutukseks jos mua yritetään ohjailla. mun elämä tulee olemaan todella vaikeeta mut mä teen jotain ansaitakseni leipäni, ja haluisin et tulevaisuudessa inhottavimmat asiat mitä teen tulee olemaan jotain tyyliin laskujen maksamista määräaikaan mennessä.

näääh ompas mun blogi tylsä, kaikki merkinnät on liian samanlaisia. oispa mulla kamera jonka tuotoksilla täydentää näitä tekstejä.

                                         kuin paljon mä oikeesti haluisinki nyt vaihtaa maisemaa...



tiistai 7. joulukuuta 2010

7. joulukuuta 2010

(kohta on joulu!) tää päivä meniki sit öö olkkarin sohvalla kun katoin kaikki harry potter-leffat ja toivoin salaa et joku päivä mullekkin lentäis kirje jossa mut luvattais hakee jonnekki toiseen maailmaan missä ois ihan ok pitää viittaa ja säilyttää taikasauvaa taskussa. mulle käy tälleen aina kun katon ja luen jotain fantasia/ toinen-ulottuvuus/taikuus -juttuja
välillä tuntuu niin ylivoimaselta oikeesti nousta ja lähtee kouluun. aamulla ajatus lumimyrskyssä uimahallille tarpomisesta jonnekkin hikiseen aerobic-saliin ei jotenki vaan nappaa. ja sen jälkeisestä tuplamatikantunnista. vaikka en ookkaa oikeestaan lintsaajatyyppiä nii sillonku ei huvita niin ei vaan huvita ja MITÄÄN EI OLE PAKKO.

kysymys kuuluu, miks ihmiset muistuttelee jostain muinaisista noloista tai tyhmistä jutuista, ja tekee niistä jotenkin entistä syntisempiä? eihän siit oo ku noin 7 vuotta kun oltiin kakaroita ja mulla oli ihan mielettömän vilkas mielikuvitus ja kerroin mun kavereille tarinoita metsässä ajavasta mustasta aavejunasta ja enkelistä suolla... tarkottaaks se että mä väitän edelleen niiden olevan totta ja oon ekaluokkalaisen tasoo?
se ottaa aikalailla päähän ja mähän en siis voi tehä asialle muutakun pistää takasin ja nälvästä muitakin vähä jostain et millasii lenkkareita ne piti päällään kaks vuotta sitten

kysymys kuuluu, miks ulkonäköpaineet syö ihmisiä niin paljon? varsinki naiset tekee niin kaikkensa laihtuakseen tai pysyäkseen hoikkana. teen sitä itekkin mut aika huonolla menestyksellä... miks se sattuu niin paljon enemmän jos joku sanoo että oot ruma ja läski, kun että oot tyhmä ja laama eikä sun päässä liiku mitään. ja tulee ihan tippa linssiin jos viimevuotiset farkut ei mahu enää jostain kohti tai on liian kireet. ja jos joku ei tykkää itestään tai ei saa vastakaikua tunteilleen nii varmaan eka mitä mullakin tulee mieleen on ''nii tietty, koska oon liian lihava ja iso'' ja sit vasta myöhemmin tajuaa et ei se välttämättä oikeesti siitä johdu, ken tietää...

oikeastaan tiedän näihin kumpaankin kysymykseen vastauksen, tai en tiiä voinko sanoa että tiedän, mut luulen ja arvelen. ja uskon tietäväni. mitä tietäminen oikeestaan on?

oon ilonen et mut on kasvatettu suhtkoht hyvin ja mullon valmiudet haluamaani elämään. ja oon myös periny hyvän minän vanhemmilta. mulle on aina luettu kirjoja, oikeesti niin kauan ku muistan. ja oon ite saanu päättää mitä mulle luetaan ja myöhemmin oon tietty myös ite päättäny mitä luen. ja sen takia mullon hyvä mielikuvitus mikä oikeesti kumma kyllä auttaa elämässä ja muunmuassa piristää arkea... luen noin 20 kirjaa vuodessa ja jokainen niistä laajentaa mun mieltä ihan älyttömästi. kirjat on varmaan sata kertaa parempaa viihdettä kun elokuvat tai esim kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat. aina ei tietenkää jaksa lukee mut joskus sitä ei jaksa ees tehä muuta.

kasvan päivä päivältä vanhemmaks ja viisaammaks ja esim vuosi sitten oli jotain asioita mihin en uskonu tai mitä en tienny koska en ollu kokenu niitä vielä. mut tänään mä tiedän ja uskon näin, en tiedä huomisesta...

tähän mennessä elämässä oon oppinu: (erittäin tiivistettynä)

1. mun ei oo pakko osata kaikkee. jos oikeesti palan halusta opetella fysiikan linssi- ja peilijuttuja niin varmaan tekisin sen. mut en vaan tunne tarvetta siihen just nyt.
2. elämä on niin täynnä valintoja ja viitaten edelliseen, teen ehkä väärän valinnan jos en pänttää tieteen tähänastisia saavutuksia päähäni mut aika näyttää tarviinko sitä kaikkee elääkseni mieluista eloa
3. pitää aina kuunnella ns. sydämen ääntä. ei sitä mitä pitäis tehä tai mitä kannattais, tai mitkä on hyviä valintoja, vaan sitä mikä itestään tuntuu just sopivalta. välillä ne asiat satuttaa muita ihmisiä, mut me eletään itemme takia, ei muiden.
4. välillä järki ja ympäristö tulee sekottamaan liikaa sun sydämen ääntä ja sillon tehään niitä tavallaan vääriä valintoja
5. ei kannata luottaa täysin keheenkään. omaa elämää ei pidä laskea toisen varaan
6. mulle kostaminen on tyydyttävä tapa purkaa mun suuttumus tai suru tai viha tai loukkaantuneisuus. ei se väärin oo. (oon myös liikkellä periaatteella, jos kaadun niin vedän muutkin mukanani) mä oon siis kostaja enkä muuksi muutu, en ees yritä. vasta kun luulen et oon kostanu nii oon valmis antamaan anteeks
7. ei kannata vihata ihmisiä, se vie oikeesti liikaa energiaa.
8. mitään ei ole pakko
9. kaikki on mahdollista

lauantai 4. joulukuuta 2010

txt

''Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.''

tää eino leinon runo sävellettynä lauluksi on soinu mun päässä ihan koko päivän taukoomatta kahentoista jälkeen. vaik kuuntelen mitä tahansa muuta musiikkia nii varsinki toi tummennettu kohta tulee mun mieleen väkisin. ei sinänsä haittaa koska tää oli tosi nätti biisi tänään yhen kaverin esittämänä mut nyt alkaa jo kypsyy
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
oon lähiaikoina miettiny niiiin paljon et mitä teen peruskoulun jälkeen. mullon aina ollu sellanen jonkinlainen visio mut nyt on käyty opon tunneilla miljoonii vaihtoehtoja läpi ja tuntuu et suomessa on ainaki 20 musiikki/teatteripohjasta koulutusalaa ja miljoona muuta suht kiinnostavaa, poissulkematta realistisia vaihtoehtoja yleislukioista ja unelmia siitä et voisin asuu mun isoveljen luona keskieuroopassa ja opiskella siellä tai tehä töitä mun tädille wienissä tai jotain. mut lohjan lukio - vain kuolleen ruumiini yli.
ja hei oisko mitää olla tutkimusmatkailija? tai tutkimusmatkailijan kirjailija... sellanen joka roikkuu jonku tiedemiehen kintereillä ympäri maapalloa ja kirjottaa jokaisesta mestasta jonku kirjan. (esim. afrikan savannit, alaska, antarktis, iso valliriutta, karibian meret, amazon tms)
tai alkaa omakustanteiseks kirjailijaks....


mut tänää ainaki tajusin sen et haluun pakkohommien (koulutksen) jälkeen olla sellasessa paikassa missä voin olla täysin itteni, tai silleen et jos ottaa päähän nii voi tirauttaa muutaman katkeran kyyneleen ilman et kaikki on silleen ............................. tai jos tekee mieli olla vähä lapsellinen ja tyhmä nii ei tarvii odottaa kahvihuoneeseen tauolle pääsyä et vois murjasta kollegalle jonku tuhman vitsin ja hihitellä vähäsen ja sit olla silleen oho no jopas nyt sentään ollaanpas sitä kerrassaan hävyttömiä!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
ja lähiaikoina (eilen) myös tajusin et mut on niin helppo nujertaa jos osaa tekniikan. ja en tarkota silleen et mut saa nujerrettuu tyylillä haha hävisit väittelyn, enkä silleen et haha olinpas parempi vaan sillonku mut on selätetty nii en sano enää vastaan vaikka kuinka ottais päähän ja oon kiltti väkisinkin. suostun juoksupojaks ja mallinukeks ja koekaniiniks koska tajuun et nyt ei kannata enää laittaa vastaan. siel menee mun raja ja se raja on oikeesti niin kaukana 
oon myös ilkee, tosi ilkee. tai ehk pikemminki julma... tai päälleppäin tunnekylmä. en ees haluu selittää mitä kaikkee ajattelen toisinaan muista ihmisistä.
oon myös kiva, jos haluun. ja kiltti ja ystävällinen ja luotettava ja sosiaalinen, jos haluun.
ja mun ei tarvii sopeutuu mihinkään ympäristöön eikä oppia mitään yhdessäelotaitoja tai olla kohtelias tai tukkia suutani sopivassa tilanteessa, mitään ei ole pakko. ja edelliseen viitaten jos mua oikeesti aletaan pakottamalla pakottamaan nii se näyttää ja kuulostaa siltä et ois meneillään keskitysleirin tapposessiot tai orjien rahtaus laivaan afrikasta yms.


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
ja vielä vähän kivoja juttuja: mullon ihana kissa jota rakastan ylikaiken ja jolle kukaan ei saa tehä pahaa ikinä ja jonka turkki on pehmee ja silee ja se ei ikinä haise. se on mun elämän leipä tällä hetkellä, ja mä ite oon oman elämäni vesi (:

Joulu on pian ja se on ihan okei ♥

onnelliset ihmiset on ihania ihania. varsinkin perheet. väliäkö sillä et onks ne onnellisia jostain rahasta vai jälleennäkemisestä mut se riemu ja onni on jotain ihaninta katseltavaa. ja perheet muutenki, ku joku äiti silittää sen pientä lasta tai hakee sen päiväkodista, mitenvaan.

ja vielä, en tajuu miks jotkut ei ymmärrä onnesta itkemistä tai muutenvaan itkemistä tai hyvän musiikin ja onnentunteen ohella (huom yksin) itkemistä. se ei kai (toivottavasti) oo mitenkään harvinaista tai kummallista, joten mikä mättää

toivon et joskus kehitetään soittimien ja telvisioiden rinnalle joku väline mikä välittää tuoksuja. niiku kesän tuoksun, joulun tuoksun, asfaltin tuoksun, metsän tuoksun, saunan, ulkoilman, lentokoneen, uusien vaatteiden, bensan, ruusujen ja ruohon ja vaikka minkä ihanan tuoksun, ilman et niitä tarvis tuoda konkreettisesti. ja sit niit vois sillee kätsysti vaihtaa ja selailla, ja ne ois sellasii ku esimerkiks musiikkikappaleet ja eri tuoksuja miksailtais vähä yhteen yms. ehkä joskus muutamien satojen ja tuhansien vuosien päästä.

btw, en ite oo henkilökohtasesti oikee koskaa täysin ymmärtäny viiltelyn ideaa. no okei voisin sanoo et oon aika varma et sillä haetaan huomiota, naarmut ranteessa näkyy todella monessa tilanteessa ja kerää huomiota. ja kysymyksiä, kiinnostusta ja ehkä jopa huolenpitoa ja armoa sekä sääliä. jos joku oikeesti haluis vaan satuttaa, se tehtäis jonnekki nilkkaan, niskaan hiusten taakse, kylkeen.. en tiiä. ja kaikista eniten satuttaa ittensä kiduttaminen ajatuksilla ja piinalla, jos oikeesti haluaa itselleen pahaa ja tuskaa niin se tehtäis kiusaamalla itteään hirveillä muistoilla ja mielikuvilla yms jotka sattuu seuraavinakin päivinä. mentäis hakemalla hakee kamalia kokemuksia joita vois märehtiä viikkoja ja yrittää sulatella...


ainiin ja multa kysyttiin tänää että missä kaapissa oon oikeesti kasvanu ja vastasin että narniassa, myähemmin vast oikeesti tajusin et siellä mä oon kasvanu...omassa maailmassa, mun maailmassa, mut se ei oo tää maailma...